Valtuustopulpetista – Jyrki Lohen kolumni Vuosaari lehdessä 2.5.2012

Uusi apulaiskaupunginjohtaja on valittu. Valtuustosalissa oli jännittynyt tunnelma, koska ehdolla oli kaksi tasavahvaa ehdokasta. Vaalin tulos ei ollut varmasti ennustettavissa. Ritva Viljanen voitti kuitenkin kilvan selvin numeroin 48–32.  Hän oli tehnyt vahvan ja osaavan johtajan vaikutelman valtuustoryhmien haastatteluissa. Kaupunginvaltuusto käsitteli …

Asuntoministeri Kiuru vieraili Rastilassa

Asuntoministeri Krista Kiuru (sd.) veti Vuosaaren peruskoulun ruokasalin täyteen kuulijoita vieraillessaan Rastilassa 28.3.12 Vuosaaren demarien kutsumana. Alkuun ministeri kiersi tervehtimässä kädestä pitäen kaikkia kuulijoita. Alustuksessaan Kiuru käsitteli asuntorakentamista, vuokra-asuntotuotantoa, maankäyttöä ja muun muassa piti tärkeänä valtion avustamien vuokra-asuntojen vuokratason selvittämistä.  …

Helsingissä kaavaillaan terveyskeskusmaksun poistamista

Helsingin terveyslautakunta teki eilen merkittävän päätöksen, jossa se ilmaisi haluavansa poistaa Helsingistä terveyskeskusmaksun. Esityksen taustalla oli lautakunnan puheenjohtaja Jouko Malinen (sd.). Malisen esityksen takana olivat demarien lisäksi lautakunnassa vihreät, vasemmistoliitto ja keskusta. Oppositioon jäi kokoomus. Tavoitteena on, että maksusta voidaan …

Edessä historialliset eduskuntavaalit

Eduskuntavaaleihin on alle kaksi kuukautta. Suomen historiassa tietyillä vaaleilla on ollut erityisen suuri historiallinen painoarvo. Esimerkkeinä merkittävistä vaaleista voidaan nähdä esimerkiksi vuoden 1948 vaalit, jolloin sosialidemokraattien vaalivoitto turvasi kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestelmän jatkumisen Suomessa. Suomalainen demokratia tänä päivänä vahvalla pohjalla, mutta merkittävät …

Jutta Urpilainen SDP:n vaaliohjelmasta Vantaalla 19.2.2011

Tämän kevään vaaleissa suomalaiset voivat valita kaksi toisistaan poikkeavaa tulevaisuutta. Ahneuden ja tasaverojen Suomi – vai oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvotekojen Suomi. 1. Oikeudenmukaisuus näkyy verolinjauksissamme. Pakolliset veronkorotukset on tehtävä maksukyvyn mukaan. Seis tasaverokehitykselle. Seis velkarahalla rahoitettaville veronkevennyksille. Kyllä progressiiviselle verotukselle. Kyllä …

Puheenvuoro kaupunginvaltuustossa Helsingin ja Vantaan liitoshankkeesta 31.1.2011

Kuntaliitosselvitystä Helsingin ja Vantaan osalta pitäisi jatkaa. Ennakkoarvioiden mukaan Vantaan valtuusto haluaisi lopettaa selvittelyn tähän. Se on tietysti valitettavaa, mutta Suomen kuntien liitoshistorioiden kannalta ymmärrettävää.  Useiden kaupunkien ja niiden ympärillä olevien maalaiskuntien yhdistyminen on ollut pitkä prosessi. Esimerkkeinä vaikkapa Kuopio, …

Syytän sua SDP…

”Syytän, sua Elisabeth Rehn – mun naiseni on kapiainen.” kuuluu Popedan 1990-luvun alun suuren suosion saaneen kappaleen kertosäe. Kappaleella viitattiin naisten vapaaehtoisen asepalveluksen toteutumiseen, jossa Rehnillä oli puolustusministerinä keskeinen rooli. Kuluneen syksyn aikana maamme politiikassa on yleistynyt erikoinen trendi: hallitus …

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen haluaa Suomeen maailman parhaan työelämän.

Tarvitsemme Suomeen työelämän reformin, joka kehittää työelämäämme ihmisten näkökulmasta. Työelämän kehittämisellä on suuri rooli Suomen seuraavan menestystarinan rakentamisessa. Vain hyvinvoivilla ja osaavilla ihmisillä me pärjäämme. Urpilaisen mukaan Suomi on hyvä maa, joka on rakennettu sisulla ja työnteolla. – Omalla työllään …